Onko äitiydestä lupa nauttia?

Aloitapa keskustelu valvotuista öistä, uhmataaperoista, sairasteluista tai mistä tahansa äitiyden ei niin hohdokkaasta puolesta, saat heti seuraa! Kilpaa vertailaan kärsimyksiä, alkaen synnytyksen repeämistä ja päättyen siihen, miten elämä heittää seuraavat parikymmentä vuotta häränpyllyä. Tai oikeastaan voidaan aloittaa jo raskauden kamaluudesta, koska _kaikkihan_ kärsivät tietenkin samoista ongelmista, virtsankarkailuineen kaikkineen.

Tai aloita keskustelu siitä, miten paljon nautit lapsista ja miten toivoisit osaavasi olla heille vielä parempi. Miten et malttaisi olla katselematta suloisuutta, joka tuhisee ripset poskillaan lämmintä lapsen unta. Aloita keskustelu siitä, miten et oikeastaan edes malta sulkea sitä vessanovea, koska taapero jää sen taakse itkemään, vaan mieluummin kakkaat vessa täynnä teletappiväkeä, kuin kuuntelet lapsesi ikävää, joka on pienelle, aikaa ymmärtämättömälle täysin todellista. Tähän keskusteluun et saa juurikaan seuraa. Ellet sitten nippua maalaisjärkeisiä kasvatusohjeita sekä silmien pyörittelyä. Koska se on vastoin äitikoodia, jossa kuuluu olla ylpeästi "paska mutsi", ja juuri siksi niin hyvä mutsi.

Lapset ovat kulttuurissamme rasite. Kun menet ruuhka-aikaan kauppaan lasten kanssa, ensimmäiseksi joudut ajamaan autosi jonnekin kilometrin päähän, koska lapsiperheparkit ovat täynnä yksinäisten miesten autoja. Kaupassa sitten olette koko ajan jonkun, niinikään yksin tai aikuisen kaverin kanssa liikkeellä olevan tiellä. Kykyä odottaa vuoroaan ja olla näkymätön tarvitaan vain lapsena. Aikuisena saa taas etuilla, olla huomioimatta kanssaihmisiä mikäli he vaikuttavat olevan sinua alempiarvoisemmassa asemassa, jopa tuupata sivuun pienempiään, jotka sattuvat olemaan mielestäsi tiellä. Vaikka sinun pitää saada se nakkipaketti tällä.punaisella.sekunnilla.

Vauvaonnittelut loppuvat muuten viimeistään kolmanteen lapseen. Siinä missä puolituttu saattaa ensimmäisen tai toisen kohdalla kaupungilla sinut nähdessään huudahtaa iloisesti: "Kuulin että teille tulee vauva! Ihanaa, onnea!" Sama puolituttu voikin viidennen kohdalla töksäyttää: "Teille tulee kuulemma TAAS vauva!" Siinäpä sitä onnittelua sitten sen ihmisenalun kunniaksi. Asiallisiksi normia useamman lapsen kohdalla muuttuvat myös aiemmin täysin sopimattomat kysymykset. Kuten "toi ei varmaan ollut suunniteltu juttu?" Huonoihin vitseihin täytyy sopeutua. "Ettekö ole kuulleet ehkäisystä?"

Ihmisessähän on ilman muuta jotakin vikaa, jos hän haluamalla haluaa useamman lapsen ja pääasiallisesti nauttii heidän seurastaan. Samaan aikaan täytyy kuitenkin muuttua superäidiksi. Siinä missä "normaalikokoisen perheen" vanhemmalle sallitaan väsymyksestä valittaminen, vapaa-aika, kasvatusmokat sekä ajoittainen epätäydellisyys, suurperheellisen täytyy suoriutua superisti. Koko ajan. Muuten soi tuomionkellot, koska itsepähän olet lapsesi hankkinut. Olet jatkuvan tarkkailun alainen, eikä virheisiin ole varaa. Tämä koskee myös suurperheen lasta. Siinä missä "normaalikokoisen perheen" lapselle sallitaan, noh, lapsellisuus, suurperheen lapsella sama käytös johtuu niistä sisaruksista, huomionpulasta, vanhempien väsymyksestä tai jokatapauksessa jollakin lailla on perhekoon syytä. Ehkä ei ole ollut varaa käydä huvipuistossa ja se nyt sitten heijastuu siihen, että murot ei maistu. Onhan se mahdollista.

Äitimyytti on tehokkaasti kuopattu ja tilalle on tullut äitimuotti. Äitiydestä selvitään ja suoriudutaan. Siitä ei kuulu nauttia. Lapset saavat ihmisarvon ehkä aikuisina. Siihen asti he sotkevat, rikkovat, haisevat, ovat tiellä ja heidät sopisi sulkea pois oikeiden ihmisten parista, kuin eläimet häkkeihin. Oppivat sitten aikanaan yhtä "hienoiksi" ihmisiksi, kuin aikuiset.

Onneksi tämä tekstini on todella inhorealistinen. Onneksi on olemassa täysin poikkeavia perheitä ja ihmisiä, lapsiluvusta riippumatta. Onneksi on olemassa ihaniakin ihmisiä. Onneksi heitä on kaikissa ikäryhmissä, myös lapsissa. Onneksi jokainen voi kasvaa ihmisenä. Niin lapsi, kuin aikuinenkin. Onneksi äitiydestä nauttimiseen ei tarvita lupaa. Onneksi lapsista kasvaa yleensä lopulta ihan hyviä. Kunhan heitä "kasvata" kieroon. Onneksi jokainen voi toimia lapselle hyvänä esimerkkinä ja oppaana siitä, millainen on oikeasti hieno aikuinen. Onneksi edelleen, vielä tänäkin päivänä, Jumala katsoo ihmisen sydämeen. Siellä on ihmisen kauneus, varsinkin niillä lapsilla!