Reason for the season?

Reason for the season? 

Mä ihan tykkään viettää joulua. Pidän erityisesti ruuasta, joka perinteisesti kuuluu jouluun. Tykkään kausivaloista. Joulukuusi varmasti lasten iloksi laitetaan. Joulu on loistava tekosyy antaa lahjoja rakkaille, koska antaminen on kivaa. Joulukortti on mukava syy pistää tervehdys tutuille. Mutta sitten tulee se reason for the season leka. Pieni syyllisyyden siemen siitä, että ehkä Jeesus -vauva ei nyt olekaan juuri sinun joulunviettosi keskiössä. Oletkohan nyt varmasti riittävästi huomioinut syyn juhlaan? Tällä lekalla heilautetaan niitä, jotka innostuvat joulusta hieman liikaa, mutta myös niitä, jotka eivät oikein innostu ollenkaan. Ja kaikkia siltä väliltä, jos sopivalle päälle satutaan. Jokaiselle tyylille viettää joulua löytyy kannattajansa ja vastustajansa. 

Mutta en minä sitä kyllä Jeesukseen sitoisi. Jos nyt raamattua luetaan, niin eihän joulun(kaan) vietto kovin kristillistä ole. Ei raamattu ohjeista viettämään joulua. Joten reason for the season ei ole Jeesus. Ei vaan ole. Reason for the life Hän taas on. Ja elämään voi kuulua myös juhlia. Erilaisia tapoja, erilaisia perheitä. Erilaisia elämiä. Eikä siinä ole itsessään mitään pahaa saati hyvääkään. On ihan turha väitellä siitä, missä jouluperinteessä Jeesus on keskiössä. Ei Hän siellä väittelyssä ainakaan ole. Hän on tai ainakin haluaa olla ihmisten sydämissä. Elämän keskiössä. Ei niissä tavoissa, miten vietämme joulua, vaan siinä tavassa, miten me elämme, olemme ja hengitämme. 

Reason for the season ei ole Jeesus-vauva seimessä. Tai saattaa olla, mutta sitäkö raamattu meille opettaa? Muistelemaan jouluisin Jeesus-vauvaa? Reason for the life on ristillä synnit sovittanut Kuningas, Jumalan poika, Uhrikaritsa. Ja sitä raamattu meille opettaa. Hän haluaa olla kanssamme joka päivä, ei vauvana, vaan Kuninkaana. Minun Kuninkaanani. Sinun Kuninkaanasi. Sydämen Kuninkaana. Ei juhlan keskiössä, vaan elämän keskiössä. Elämän lähtökohtana. 

Joten tunnustan. Jeesus ei ole syyni viettää joulua. Ei edes syy olla viettämättä. Jeesus on elämäni 💞

Josia

Neljännen lapsen jälkeen laittelin vauvanvaatteita pois, kun Jumala puhutteli mua, että Hän aikoo antaa mulle vielä Josian ja Kesian. Pojan joka tulee ravistelemaan vääriä rakennelmia omassa Pyhän Hengen temppelissäni, puhdistamaan ja korjaamaan. Naurahdin silloin, että joo kiitos ei, en halua enää vauvoja, en varsinkaan poikia, että jos on pakko, niin hypätään suoraan siihen Kesiaan. Kului kaksi viikkoa ja totesin olevani raskaana. Poika oli aluillaan. 

Hän aloitti ravistelun jo raskausaikana. Meillä on meneillään remontti ja purnasin Jumalalle, että onko Hän tosissaan, pitääkö mun taas tuoda vauva remontin keskelle, eihän se nyt sovi. Kuka muka lisääntyy sellaiseen kaaokseen? Mähän olen jo lähtökohtaisesti epäonnistunut äiti, kun en voi laittaa edes mitään söpöä nurkkausta vauvalle, kun kaikki tavarat on hujan hajan. Haloo, miksi!?! Tää kämppä on niinkuin joku navetta!  Isä lempeästi muistutti: "Kuulehan rakkaani, kun Jeesuskin syntyi talliin. Ja Hän on sentään sinunkin kuninkaasi?!" Niin. No niin. Totuuden leka alkoi louhia. 

Raskaus oli rankka ja paljon puhutteleva. Minua muovattiin samoin kuin lasta kohdussani. Jumala ei todella liitoittele puhuessaan siitä, miten Hän haluaisi jokaisen ajatuksemmekin kuuliaiseksi Hänelle. Ja minussahan riittää työnsarkaa.

Poika syntyi ja oli kovin sairas. Hän saturoi heikosti, eivätkä lääkärit oikein tienneet miksi. Ja koska eivät tienneet miksi, eivät oikein tienneet miten hoitaa. Keuhkokuvat olivat niin suttuiset, että maallikonkin silmin näytti huonolta. Tehohoitohuoneessa pienen sängyn vieressä menettämisen pelko oli kova. Jouduin läpikäymään sen ajatuksen, että Herra antaa ja Herra ottaa. Ja hyväksymään sen, että jos Jumala niin tahtoo, poika on Hänen ja olen valmis luovuttamaan lapseni Hänen käsiinsä. Mieheni oli puhunut että haluaisi lapselle nimeksi Iisakki. En oikein pitänyt siitä nimestä, mutta se jäi kuitenkin mieleen pyörimään. Silloin ymmärsin miksi. Aivan kuten Abraham oli valmis kirjaimellisesti uhraamaan Iisakin Jumalalle, minunkin oli oltava. Ei nyt sentään veitsi kädessä, mutta mielen rakenteissa. Jumala jos tahdot, Iisakki on sinun. Seuraavana päivänä alkoi paraneminen, saimme pitää Iisakkimme.

Paljon muutakin työtä pojan syntymä on tehnyt minussa ja tekee yhä. Toiset ne syntyvät viisaiksi, toiset täytyy synnyttää viisastuakseen. Toisten täytyy synnyttää peräti viidesti, että olisi edes jotain tsänssejä 😄😄. 

Kuka lienee Kesia ja koska tapaan hänet, se jää nähtäväksi. Vauvoja en kyllä enää meinaa synnyttää. Mutta jonakin päivänä, jotakin reittiä. Minun kasvuni on kesken varmasti koko elämäni. Mutta toivottavasti tämän maallisen taivalluksen päättyessä olen valmis ❤ Eikö ole ihanaa, kuinka vankkumaton Isä meillä on? Samaan ei yllä yksikään ihmiskasvattaja. Vaikka me kuinka koettelisimme, uhmaisimme ja tekisimme oman päämme mukaan, Jumala ei muutu, ei hievahda milliäkään 🔥 Me emme voi vaikuttaa Jumalaan, koska Hän on absoluuttinen totuus.